Olen toiminut osana ACE:n yrittäjäverkostoa puoli vuotta, ja tuntuu yhä oudolta kutsua itseään yrittäjäksi. Perinteisten pöhinäkuplien ulkopuolelta startup-maailmaan hypätessäni huomasin, että kaikilla ei ole yhtäläistä mahdollisuutta ruveta yrittäjiksi. Skeneen mukaan pääsemiselle on monenlaisia esteitä, joita yliopistolla startup-meininkeihin sukeltaneet tai yrittäjyyskursseilla ideoita pallotelleet itsevarmat sarjayrittäjät eivät ole polullaan joutuneet kohtaamaan. Mielestäni yrittäjäverkostot ja yhdessä tekeminen ovat avainasemassa näiden esteiden poistamisessa.

Jotta maailmaa voi muuttaa, sitä täytyy ensin ymmärtää. Miksi kaikilla ei ole yhtäläistä mahdollisuutta ryhtyä yrittäjiksi ja mitä sille voisi tehdä? Helppo vastaus on, että kaikki eivät halua yrittäjiksi eikä yrittäjyys sovi kaikille. Yrittäjät ovat rohkeita, sosiaalisia, innovatiivisia, ottavat isoja riskejä ja jahtaavat isoja palkintoja. Hiljaiset, turvallisuushakuiset ja suunnitelmissa pitäytyvät tyypit eivät vain ole syntyneet yrittäjiksi. Tämä yksinkertainen vastaus ei vakuuta minua. En usko, että on mitään homo entrepreneuriusta, joka on luonnostaan muita sopivampi yrittäjäksi. Yrittäjyyteen liitetyt tarinat ja niiden luomat rakenteet rajaavat ihmisiä ja ihmisryhmiä ulkopuolelle ja luovat meille kuvan siitä, että on mahduttava tietynlaiseen muottiin ollakseen hyvä yrittäjä. Jotta yrittäjyys olisi mahdollinen ja houkutteleva vaihtoehto mahdollisimman monelle, meidän täytyy lakata kertomasta tarinoita, joissa yrittäjät ovat tietynlaisia ja purkaa näiden tarinoiden luomia rajoittavia rakenteita.

Kolme tarinaa samanlaisuudesta

Stereotypiat yrittäjyydestä luovat ympärillemme rakenteita, jotka saivat minut uskomaan, että vain tietynlaiset ihmiset sopivat yrittäjiksi, enkä minä ole yksi heistä. Monenlaiset tarinat ylläpitävät näitä stereotypioita, ja tässä kirjoituksessa haluan tuoda esiin kolme näistä tarinoista. Haluan näyttää, että ne ovat vain sitä, tarinoita, eivätkä koko totuus yrittäjyydestä.

Ensimmäinen tarina kertoo siitä, mitä yrittäjän pitää tietää. Ympärilläni eletään jatkuvasti todeksi tarinaa, jossa yrittäjä on itsevarma teekkarijätkä, joka osaa heittää lonkalta, mitä tarkoittavat bootstrapping, disruptointi tai MVP. Itse olen feministinen yhteiskuntatieteilijä, joka tätäkin kirjoitusta varten googlasi ”start up slang and meanings.” Perinteiset yrittäjien mallit sulkevat ulkopuolelle ne, joille alan kieli ja käytännöt eivät ole opinnoista tai muun kokemuksen kautta tuttuja. On helppo antaa aloittelevalle yrittäjälle sellaisia neuvoja kuin: ”Omalla aktiivisuudella pääsee pitkälle! Ota selvää, kysy jos et tiedä, rohkeasti mukaan vaan!” Uudella alalla sopeutumista ja oppimista ei kuitenkaan voi jättää vain yksilön harteille, vaan myös yhteisön on otettava vastuuta aloittelevien yrittäjien auttamisesta. Yrittäjien ja yrittäjäyhteisöjen on tarkasteltava omaa toimintaansa kriittisesti ja kysyttävä, mitä osallisuuden esteitä heidän toiminnastaan löytyy. Tämän keskustelun rooli korostuu yrittäjäverkostoissa, mutta myös yksin työskentelevillä yrittäjillä on valta valita sanansa oikein ja auttaa aloittelijoita tuntemaan olonsa hyväksi uudessa elämänvaiheessaan.

Toinen tarina, jonka luoma rakenne toimi muurina minun ja yrittäjyyden välille oli ajatus siitä, että yrittäjyys vaatii erityistä talousosaamista. Tarinan mukaan tätä osaamista saa vain alan opinnoista, tai vähintäänkin yrittäjyysaiheisilta yliopistokursseilta. Itse googlaan edelleen säännöllisesti, kumpi olikaan brutto ja kumpi netto. Tarina siitä, että yrittäjyyteen liittyvät tekniset talouteen tai lakiin liittyvät yksityiskohdat ovat vaikeita luo rakenteen, joka sulkee alaan perehtymättömät ulkopuolelle. Rakenteet kuitenkin puretaan sillä, millä ne on luotukin: puheella ja toiminnalla.

Uusien yrittäjien on tärkeää jakaa kokemuksiaan yrityksen pyörittämiseen liittyvästä paperityöstä ja kokeneempien auttaa aloittelijoita. Kun säännöt käyvät tutummiksi, byrokratiaviidakko muuttuu rutiinihommien matalaksi ruohikoksi. Keskustelun käymisessä ja osaamisen jakamisessa verkosto on avainroolissa. Vastoin tarinoiden luomia kuvia yrittäjän ei tarvitse osata kaikkea itse eikä tehdä kaikkea yksin. Myös yrittäjällä on mahdollisuus ja oikeus työyhteisöön. Yhteisöön kuuluminen vähentää yksinäistä puurtamista ja antaa mahdollisuuden jakaa osaamista. Näin työyhteisö purkaa rajoittavaa rakennetta, jonka takaa näyttää siltä, että yrittäjä ei saa koskaan apua asioihin, joita ei itse osaa.

Kolmas tarina kertoo siitä, mitä hyvän yrittäjän bisnes tekee. Menestyvä startup-yrittäjä koodaa seuraavan hittipelin tai rakentaa liiketoimintansa ihmisten elämää helpottavan uuden appin päälle. Tarina korostaa itsevarmuuden ja teknologisen osaamisen roolia yrittäjyydessä ja alleviivaa stereotypiaa, jossa yrittäjä on uusien innovaatioiden aallonharjalla ratsastava supersankari. Tässä tarinassa ihmisten kanssa toimiminen, yhteiskunnallinen osaaminen, kriittinen ajattelu ja muut ei-teknologiset taidot eivät ole riittävän hyvä pohja yrittäjyydelle. Tarina luo rakenteen, joka rajaa ulkopuolelle monenlaiset taitavat ja potentiaaliset ihmiset, esimerkiksi introvertit, olemassa olevien tuotteiden ja käytäntöjen erityisosaajat sekä humanististen ja taidealojen asiantuntijat. Supersankarikuvaa luodaan nostamalla mediassa esille pitchauskilpailuja voittaneita ainutlaatuisia keksintöjä ja puhumalla startup-yrittäjistä “huippuosaajina” tai “nuorina lahjakkuuksina.” 

Kapeaa osaamisprofiilia ja vahvaa itsevarmuutta painottavalla tarinalla on suoria vaikutuksia startup-yritysten henkilöstön moninaisuuteen. Jotta tämä rajoittava rakenne voidaan purkaa, yrittäjyydestä täytyy alkaa puhua tavallisena asiana. Yrittäjän on sovittava samaan arkisten ammattien joukkoon, kuin lääkäri, toimittaja ja kaupan kassa. Yrittäjien yksilöllisen erinomaisuuden ja osaamisen korostamisen lisäksi vieraannuttavaa rakennetta luo jatkuva puhe innovaatioista. Tarina yrittäjyydestä kertoo usein uusista ja ennennäkemättömistä keksinnöistä, mikä vahvistaa stereotypiaa siitä, että yrittäjän on aina luotava uutta. Uuden luomiseen keskittyvä tarina tukee rakennetta, joka sulkee ulkopuolelleen suuren määrän olemassa olevan käyttämiseen ja parantamiseen liittyvää osaamista. Todellisuudessa yrittäjyyden ei tarvitse olla jatkuvaa innovointia, vaan liiketoimintaa voi olla myös muiden yrittäjien tukeminen, oman osaamisen jakaminen tai erityisosaaminen alalla, jolla pyörä on jo keksitty.

Kokemukset eivät ole identtisiä

Jotta yrittäjyys olisi houkuttelevampi vaihtoehto yhä useammalle, yrittäjien on lakattava kertomasta näitä tarinoita ja aktiivisesti purettava niiden luomia rakenteita. Se, että kaikki eivät koe näiden tarinoiden vaikutuksia urallaan ei tarkoita, että stereotypioiden luomat rakenteet eivät olisi totta. Se, että yrittäjien kokemukset stereotypioiden vaikutuksista vaihtelevat kertoo siitä, että rakenteet vaikuttavat eri ihmisiin eri tavalla. Mitään luonnollista homo entrepreneuriusta ei ole olemassa, vaan yrittäjyyteen liittyvät tarinat ja rakenteet mahdollistavat tietynlaisille ihmisille helpon ja menestyksekkään alun yrittäjänä. Toisten ryhtymistä yrittäjiksi ne haittaavat. Näiden haitallisten ja rajoittavien vaikutusten vähentäminen ja poistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta omilla ehdoilla tapahtuva työ ja omannäköinen työelämä ovat yhtäläisesti kaikkien valittavissa.

Kirjoittaja on feministinen yhteiskuntatieteilijä, joka rupesi yrittäjäksi, sillä startup-skene tarvitsee mobiilipelien ja pöhinän lisäksi moninaisuutta ja kriittistä ajattelua.

Photo by Will Truettner on Unsplash