Mittarit vaihtoon?

Pekka Vuorenlehto

29.8.2019

Heureka

Simon Kuznets määritteli 1930-luvun lamassa bruttokansantuotteen talouskurimuksen syiden ymmärtämiseksi ja vastaavien välttämiseksi. Vaikka Kuznets itse varoitti BKT:n käyttämisestä hyvinvoinnin mittarina, onnellisuuden mittaamisen ongelmallisuuden vuoksi tuotannon arvo on pitkään määrittänyt kansakuntien hyvinvointia. Viime vuosikymmenien aikana tämä on kuitenkin vähitellen muuttunut ja sekä hyvinvoinnin syitä että seurauksia ymmärretään yhä paremmin.

Monista vastalauseista huolimatta BKT:n kasvu nähtiin pitkään hyvinvoinnin kasvuna. Tästä poikkesi virallisesti ensimmäisenä Bhutan, jonka kuningas julisti 1972 mittaavansa vastedes vapaasti suomennettuna BKO:ta – bruttokansanonnellisuutta. Muut valtiot ovat vähitellen seuranneet perässä; Ranska ja Iso-Britannia alkoivat mitata kansalaistensa onnellisuutta 2008 ja 2010, ja Uusi-Seelanti budjetoi virallisesti tänä vuonna varoja onnellisuuden lisäämiseen.

Ajatus ei tietenkään ole uusi. Muun muassa Thomas Jefferson on sanonut, että jokaisen yksilön onnellisuus on ainoa hyväksyttävä hallinnon tavoite. Se on myös poliittisesti kannattavaa – Britanniassa 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan elämäntilanteeseensa hyvin tyytyväiset äänestävät valtaapitäviä 1,6 % todennäköisemmin. Vertailun vuoksi, perheen tulojen 10 % kasvulla oli vain 0,18 % vaikutus. Onnellisuus vaikutti siis merkittävästi enemmän äänestyskäyttäytymiseen kuin raha.

Osasyy BKT:n käyttöön hyvinvoinnin mittarina on ollut korrelaatio vaurauden ja hyvinvoinnin välillä. Niin valtio- kuin yksilötasolla onnellisuus kasvaakin varallisuuden myötä – tiettyyn rajaan asti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa raha tekee onnelliseksi noin 72 000 USD vuosituloihin saakka, minkä jälkeen lisätulot menettävät merkityksensä. Vastaavasti suurimmassa osassa kehittyneistä valtioista BKT:n kasvu ei enää vaikuta hyvinvointiin.

Onnellisuuden syiden tutkiminen ja onnellisuuden mallintaminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Suorat kysymykset tuottavat usein kyseenalaista ja päivän mittaan muuttuvaa dataa. Kysymyksillä on kuitenkin saatu tuloksia esimerkiksi koetun onnellisuuden muutoksista päivän aikana. Keskimäärin ihmiset kokevat työmatkan olevan ikävin ja kotimatkan toiseksi ikävin osa päivää. Kävelijät ja pyöräilijät ovat tyytyväisimpiä matkaansa, julkisilla matkustavat tyytymättömimpiä. Työmatkaa lyhentämällä voi siis helposti lisätä hyvinvointiaan.

Itsensä onnelliseksi kokeva ihminen on myös tehokkaampi. Oxfordissa tehdyssä tutkimuksessa yhden keskihajonnan verran onnellisempi henkilö oli 12 % tehokkaampi kuin keskimääräinen työntekijä. Hieman pyöristäen ja ekstrapoloiden tulos tarkoittaa, että onnellisin 2 % työntekijöistä tuottaa neljässä päivässä yhtä paljon kuin keskimääräinen työntekijä viidessä. Työntekijöiden tyytyväisyyden on myös todettu ennustavan yrityksien menestystä tulevaisuudessa.

Vuosituhansia kestäneen filosofoinnin ohella nykyaikana voidaan siis kvantifioida onnellisuuden ja hyvinvoinnin syitä ja seuraksia. Tutkimus kehittyy yhä – esimerkiksi Big Data on tuonut myös onnellisuuden alalle uutta tutkittavaa, ja niin Twitter-viestien kuin painettujen kirjojen sananvalintojen on huomattu korreloivan vahvasti onnellisuuden kanssa.

Yritysmaailman vanha viisaus ”saat mitä mittaat” on pitänyt pintansa vähintään Taylorista ja Fordista lähtien. Tämän ja onnellisuuden vaikutuksia ja rakentumista käsitelleiden tutkimusten perusteella voisikin siis kysyä, pitäisikö hyvinvoinnin tekijöiden syrjäyttää BKT kansakunnan kehittymisen tärkeimpänä mittarina.

Kirjoittaja on analyyttinen taloustieteilijä, joka kiinnostui onnellisuudesta löydettyään Oxfordista professorin, jonka tutkimus aiheesta on riittävän kvantitatiivista.

Photo by Varshesh Joshi on Unsplash

 

Ota yhteyttä

Lähetä sähköpostia [email protected]

Tule käymään Eerikinkatu, 28 - 9. kerros, 00180 Helsinki